Olen tehnyt verkkokauppaani kolmen rentoutuksen sarjan helpottamaan paniikkihäiriön oireita. Haluan tässä blokissa avata omia kokemuksiani liittyen paniikkioireisiin ja ahdistukseen. Paniikkihäiriön syyt ovat hyvin moninaiset ja tässä haluan tosiaan kertoa omia kokemuksiani kyseisestä aiheesta.
Olen panikoinut lähes kaikkia mahdollisia tilanteita. Eniten kuitenkin ihmissuhteita sekä sosiaalisia tilanteita. Vaikka kuinka olen yrittänyt skarpata ja pysyä vahvana ja keskittyä tai vaatinut itseäni selviytymään vaikeista tilanteista, niin tulos on ollut aina melko- ellei jopa totaalisen huono ja tuloksena on ollut totaalinen pakokauhu ja lukkotila, jota on seurannut totaalinen lamaannus ja voimakas halu paeta vaikeasta tilanteesta hinnalla millä hyvänsä.
Pakeneminen vaikeista tilanteista ei kuitenkaan aina ole ollut mahdollista, joten totaalinen koko kehon ja mielen kattava ahdistus on ollut pakko kestää. Ja toki olen oppinut parhaani mukaan välttelemään näitä pakokauhua ja ahdistusta aiheuttavia tilanteita, milloin ikinä se on ollut vain mahdollista.
Olen tehnyt paljon ajatustyötä ja yrittänyt pohtia pakokauhua aiheuttavien tilanteiden syitä. Suurinta pakokauhun tunnetta itselleni aiheuttavat sosiaaliset tilanteet. Olen yrittänyt avata tätä aihealuetta.
Olen melko herkkä, joten aistin ympäristöäni hyvin herkästi. Sosiaalisissa tilanteissa tietotulva ympärilläni tuntuu lähes musertavalta ja minusta tuntuu, että en tiedä, että mihin pitäisi reagoida ja millä tavalla ja tästä surauksena on pakokauhu ja lamaannuttava ahdistus.
Minulle käy myös niin, että toisten ihmisten energia tulee hyvin helposti ”läpi” ja koen, että se sekoittuu omaani, joten minun on hyvin vaikeaa pysyä omassa energiassani ja seurauksena on kaaos, joka aiheuttaa pakokauhun tunteita. Saatan panikoida myös uusissa ympäristöissä , koskan aistin myös niiden energioita ja energiatulva sekoittuu omaani, josta taas on seurauksena pakokauhun ja ahdistuksen tunteita.
Tätä kaikkea pohdittuani mietin, että minkälaisen rentoutuksen suunnittelisin tällaisista paniikki- ja ahdistusoireista kärsivälle ihmiselle. Tulin siihen tulokseen omakohtaisiin kokemuksiini perustuen, että koska kyseessä on eräänlainen suojattomuuden ja turvattomuuden tunne näissä paniikkioireita ja ahdistusta aiheuttavissa tilanteissa, sekä vaikeus toimia ja valita itsestämme sopivia toimintatapoja näissä stressaavissa tilanteissa, niin rentoutuksessa vahvistaisin erilaisia suojauksia, sekä vahvistaisin omia itselle sopivia toimintamalleja. Tällä tavalla saadaan helpotusta paniikki- ja ahdistusoireisiin haastavissa tilanteissa.
Rentoutus on tahokas keino mielen hoitamiseen. Rentoutus jo sinällään auttaa meitä pysymään rentona haastavissa tilanteissa ja siihen liitetyt suggestiot voimistavat alitajuntaan uusia positiivisia toimintamalleja.
Myös asioiden pohtiminen, itsetuntemus ja paniikkia aiheuttavien tilanteiden tunnistaminen ja ennakoiminen sekä itsensä rauhoittelu yhdessä ahkeran tilanteeseen rakennetun rentoutussarjan kuuntelun kanssa on auttanut ainakin itseäni merkittävällä tavalla helpottamaan paniikki- ja ahdistusoireita.
Jos sinulla on kokemuksia aiheesta ja haluat jakaa niitä kanssani, niin mielelläni otan niitä vastaan ja luvallasi käytän niitä apuna suunnitellessani rentoutuskokonaisuuksia. Viestiä voi laittaa emailiin rentoutusvalmennus.rauha@gmail.com
Kolmen rentoutuksen sarja paniikkioireiden helpottamiseen löytyy verkkokaupastani holvi.com/shop/rentoutusvalmennusrauha